Kapinahenki ja -hengettömyys
Pääkirjoitus
Toimittaja Paavo Rautio totesi oivaltavassa kolumnissaan (HS 6.10.), että ilmasto- ja hyvinvointihuolilla on yhdenmukaisuuksia, mutta vain ilmastonpuolustajat ovat katkaisseet Mannerheimintien. Kumpikin kriisi on ollut nähtävissä jo kauan ja kumpaankin kriisiin myös ratkaisuja on ollut tarjolla jo kauan.
Tilastokeskus julkaisi lokakuun alussa tuoreimman väestöennusteen, jonka mukaan yli 65-vuotiaiden määrä sataa työikäistä kohden kasvaa n. 60:stä tällä hetkellä n. 80:een 2040. Työikäinen väestö kasvaa vain muutamissa keskittymissä ja pienenee koko muussa Suomessa. Nykyiselläkään väestörakenteella emme pysty edes korkeasuhdanteessa ponnistamaan julkista taloutta ylijäämäiseksi – emme edes lähelle sitä. Valtion ja julkisyhteisöjen talous on ollut viimeksi ylijäämäinen vuonna 2008. Vuosien 2008–2021 välillä julkisyhteisöjen velka on tämän tuloksena kasvanut 30 %:sta yli 70 %:iin. Samalla myös kotitaloudet ovat velkaantuneet: kun vuonna 1997 kotitalouksien velkaantumisaste oli n. 60 % käytettävissä olevista tuloista, ollaan nyt yli 130 %:ssa.
Hyvinvointivaltiosta ei olla niin huolestuneita, että ihmiset asettuisivat huonosti perusteltuja menolisäyksiä vastaan tai osoittaisivat mieltään esimerkiksi yrittäjyyden tai maahanmuuton lisäämisen puolesta.
Ilmastoa puolustava Elokapina vaati syksyn mielenosoituksissa nopeita toimia – hallituksen tulisi julistaa Suomeen ilmasto- ja ympäristöhätätila. Sen myötä hallituksen olisi ryhdyttävä välittömästi hätätilannetta vastaaviin konkreettisiin toimiin, joilla Suomen luonnonvarojen ylikulutus ja päästöt laskettaisiin muutamassa vuodessa ekologisesti kestävälle tasolle – hiilineutraalius pitäisi saavuttaa sitovalla lainsäädännöllä jo 2025 mennessä. Näin Suomi tekisi oikeudenmukaisen osansa tarvittavista päästövähennyksistä.
Suomi on hallituksen väristä riippumatta selvästi EU:n ilmastomyönteisimpien joukossa. EU taas on globaalin ilmastopolitiikan keskeinen edistäjä. Globaalin kampanjoinnin ja diplomatian tuloksellisuutta kokonaisuutena päästään kohta arvioimaan marraskuun alun Glasgow’n ilmastokokouksessa. Käyntiin lähtivät äskettäin myös kansainvälisen luontosopimuksen tehostamiseen tähtäävät neuvottelut.
Climate Action Tracker (CAT) -ajatuspaja on jo 12 vuoden ajan seurannut globaalin ilmastopolitiikan vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta. CAT:n arvioinneissa EU on keskitason ”ei vielä riitä” -suoriutuja nykyisellä ilmastopolitiikallaan. Ainakin 20 maata saa ilmastopolitiikalleen kuitenkin EU:ta selvästi huonomman arvion, kun CAT arvioi kaikkiaan 37 maan ilmastopolitiikkaa. Näiden 20 EU:ta heikomman maan osuus globaaleista CO2-päästöistä 2019 oli 56 %. WRI- ja Climate Analytics ajatuspajojen mukaan EU:n osuus 1,5 asteen tavoitteeseen puuttuvista päästövähennyksistä on 1,7 %, kun esimerkiksi Kiinan on 25 %, Intian 16 % ja USA:n 3,7 %. Syyskuun lopussa 40 % Pariisin ilmastosopimuksen jäsenmaista ei ollut ilmoittanut uutta tai päivittänyt päästötavoitettaan Glasgow’n ilmastokokoukseen. Jotain näissä maissa pitäisi tapahtua tai ilmastohätätilasta ei päästä koskaan eroon.
Ilmeistä on, että Suomessa on pakko ratkaista sekä hyvinvointivaltion kriisi että ympäristökriisi. Sen on tapahduttava yhtä aikaa ja synkronoituna. Pian hallitus antaa eduskunnalle ilmasto- ja energiastrategian. Olemmeko oikealla tiellä?
